|
-- Hoitokokemukseni ovat olleet erittäin positiivisia. Suosittelen lämpimästi muillekin, selkäkivusta naprapaatin vastaanotolla eroon päässyt Hannu Raistakka kiittää..
Omaa kuljetusalan yritystä pyörittävä Hannu Raistakka kärsi kovasta ja äkillisestä selkäkivusta, joka haittasi elämää ympärivuorokautisesti. Pientavaran jakeluautoa ajaessa syntynyt vaiva oli todellinen riesa.
-- Liikkuminen oli erittäin vaikeaa. Nukkua ei voinut ja työnteosta ei tullut yhtään mitään, hän kuvailee.
Hoidoksi Raistakka kokeili lääkkeitä, jotka auttoivatkin hetken, mutta vaikutuksen loputtua kipu alkoi uudestaan. Lopulta hän päätti lähteä Juhani Karjalaisen pakeille kokeilemaan, josko naprapaatin antama hoito olisi tehokas lääke särkyyn.
-- Valitsin naprapaatin käsittelyn, koska olin kuullut, että se on paljon enemmän kuin pelkkä hieronta. Ja koska kipu oli tosi kova, päätin uskaltautua kokeilemaan hoitoa, hän kertaa.
Raistakka suhtautui kuitenkin jo etukäteen positiivisella uteliaisuudella naprapaatin käsittelyyn, eikä pelkoja hoitoa kohtaan pahemmin ollut.
-- Olin kuullut niin paljon hyvää tästä hoitomuodosta, että luotin siihen. Tosin ensimmäisellä kerralla vähän ihmettelin, kun vikaa haettiin eri paikasta missä kipu oli!
"Olo oli tosi mahtava"
Ensimmäistä hoitokertaa mies kuvailee "ihan mielenkiintoiseksi", koska hoitotapa oli hänelle uusi ja outo. Toinen kerta alkoi jo tuottaa tuloksia.
-- Ensimmäisen käsittelyn jälkeen olo oli tosi hyvä, vaikka vaiva ei parantunutkaan täysin. Toinen hoitokerta muutaman päivän kuluttua paransi vaivan kokonaan ja olo oli tosi mahtava, hän iloitsee.
Tällä hetkellä Raistakka ei ole joutunut kärsimään selkävaivastaan kuukausiin. Toisinaan tilanne kuitenkin pahenee, ja silloin hän hakee apua naprapaatilta hetimiten.
-- Kun apu on ollut pikaista, työstä poissaoloja ei ole tullut yhtään, vaikka liikuntakyky on joskus ollut tosi huono, hän kertoo.
Raistakka kertookin hoitokokemustensa olleen erittäin positiivisia:
-- Suosittelen lämpimästi hoitoa muillekin!
Vuodesta 2001 Oulun Pienkuljetus Oy onkin korvannut työntekijöittensä naprapaatillakäynnit. Parikymmentä yrityksen palveluksessa olevaa työntekijää ovat säästyneet sairauspoissaoloilta, kun tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin on saatu apua hyvissä ajoin ennen kuin ne ovat ehtineet pahentua työntekoa haittaavalle asteelle.
Teksti: Sari Arffman
|