Lääkärikeskuksessa yleislääketieteen erikoislääkärinä työskentelevä Arto Eberhardt tekee hedelmällistä yhteistyötä Juhani Karjalaisen kanssa.

-- Ohjaan Juhanin luokse ne tuki- ja liikuntaelinsairauspotilaat, joita en itse koulutukseni puolesta osaa hoitaa. Olemme vaihtaneet potilaita myös toisinpäin: jos Juhani on havainnut sairauksia, joille hän ei voi mitään, on hän lähettänyt asiakkaita luokseni jatkoarvioon. Jos hänen asiakkaansa tarvitsevat esimerkiksi lääkityksiä, sairauslomia, jatko- tai röntgentutkimuksia tai mahdollisia jatkolähetteitä (työtapaturma - ja sairaskassapotilaat), hän ohjaa asiakkaansa minun luokseni.
Yhteistyö sai alkunsa siitä, kun Eberhardtin potilaita oli käynyt Karjalaisen vastaanotolla ja he olivat saaneet häneltä apua vaivoihinsa. Myös lääkärille itselleen on tullut selkäkipuja muun muassa jääkiekkoa pelatessa, ja silloin hän on käynyt Karjalaisen vastaanotolla.

-- Tutustumiskäynnin jälkeen olin vakuuttunut siitä, että Juhanilla on riittävä ammattitaito ja pätevyys hoitaa potilaita. Sen jälkeen useat potilaani ovat käyneet hänen luonaan, Eberhardt kertaa.

Suuntauksena moniammatillinen hoitotiimi

Eberhardtin mielestä ei ole syytä vetää jyrkkää rajaa koululääketieteen ja muiden hoitomuotojen välille.

-- Lääketieteen koulutuksessa annetaan hyvä opetus anatomiasta ja fysiologiasta, mutta manuaaliterapiaa ei opeteta teoriassa saatikka sitten käytännössä, joskin siitä jonkin verran oli mainintaa.

Hän huomauttaa, että nuoret lääkärit ja lääketieteen opettajat varmaankin hyväksyvät eri hoitomuotoja käyttävien lääkäreiden yhteistyön, mutta vanhemmalla polvella on ehkä enemmän epäluuloja manuaaliterapeutteja kohtaan. Eberhardt kuitenkin uskoo, että ajatukset ovat muuttumassa.

-- Suuntauksena on moniammatillinen hoitotiimi, eli toinen tukee toista. Nykypäivänä on esimerkiksi fysiatreja, jotka antavat manuaaliterapiaa vastaanotolla, hän muistuttaa.

Pappa kansanparantaja

Eberhardtin oma luonteva suhtautuminen erilaisiin manuaaliterapeutteihin juontaa juurensa lapsuuteen: hänen suvussaan on ollut niin sanottuja kansanparantajia useamman sukupolven ajan.

-- Jo lapsesta lähtien seurasin papan hoitoja, jotka eivät rajoittuneet pelkästään ihmisiin, vaan niitä annettiin myös kotieläimille: muun muassa lehmät, hevoset, lampaat ja koirat tulivat hoidetuiksi. Olimme siskojen kanssa useasti mukana hoitomatkoilla auton takapenkillä 1960-70 -luvulla, hän muistelee. Eberhardt painottaa, että osaa vaihtoehtoisista hoitomuodoista hänkään ei hyväksy positiivisesta perussuhtautumisestaan huolimatta.

-- Niissä on usein pelkästään potilaan rahastuksen maku hädän keskellä. Jokainen toki voi apua hakea sieltä, mistä sitä toivoo saavansa, hän toteaa.

Teksti: Sari Arffman